Vastuullisuus
Ollaksemme kestävän kasvun kumppani, edellyttää se meiltä vastuullisia tekoja. Siksi suhtaudumme vastuullisuustyöhön sen vaatimalla arvokkuudella. Missiomme mukaisesti kasvatamme ja kehitämme yrityksiä ja kiinteistöjä yli sukupolvien. Mission saavuttamiseksi yksi tärkeimmistä asioista on vastuullisuuden huomioiminen. Vastuullisena ja aktiivisena omistajana vaikutamme vastuullisuuteen mm. hallitustyöskentelyn kautta.

Kestävän kehityksen tavoitteet
Olemme sitoutuneet tukemaan kaikkia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Osana konsernimme vastuullisuuspolitiikkaa olemme tunnistaneet erityisesti seuraavat viisi tavoitetta, jotka ohjaavat vastuullisuustyötämme. Mittaroimme ja raportoimme vastuullisuustyömme edistymistä sekä tytäryhtiö- että konsernitasolla.

Pyrimme edesauttamaan sidosryhmiemme terveellistä elämää ja hyvinvointia

Edistämme vastuullisesti työllisyyttä ja talouskasvua

Edistämme liiketoiminnassamme kestävää ja pitkäjänteistä toimintaa

Teemme toimia ilmastonmuutosta vastaan hyödyntämällä teknologiaa ja tutkimusta

Olemme edistämässä eettisiä ja vastuullisia kumppanuuksia

Vastuullisuusteemamme
Olemme lähellä ihmistä
Kohtaamme ihmiset tasa-arvoisesti ja kannustavasti. Hyvinvoivat työntekijät ovat meille tärkeitä, joten panostamme henkilöstön tyytyväisyyteen, työhyvinvointiin ja jatkuvaan oppimiseen.
Huolehdimme ympäristöstämme
Pyrimme toiminnallamme vähentämään päästöjä ilmastoystävällisten valintojen avulla. Kannustamme liiketoimintojamme ja sidosryhmiämme vastuulliseen ja ympäristön huomioon ottavaan toimintaan. Lisäksi panostamme kiertotalouteen ja jatkuvaan tuotekehitykseen
Toimimme kestävän kasvun kumppaneina
Olemme reilu ja eettinen yhteistyökumppani, joka tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle. Omistamme vastuullisesti ja edellytämme liiketoiminnoiltamme sekä sidosryhmiltämme eettistä ja vastuullista toimintaa. Toimimme edellyttämiemme periaatteiden mukaisesti. Otamme toimissamme huomioon ilmanstonmuutoksen riskit ja mahdollisuudet.
Vastuullisuusperiaatteemme

Edistämme ympäristöystävällisten tekniikoiden käyttöönottoa

Tuemme aloitteita, jotka edistävät vastuullista luonnonvarojen käyttöä

Noudatamme hyvää hallintotapaa ja kunnioitamme ihmisoikeuksa

Pidämme huolta vahvasta vakavaraisuudesta

Kunnioitamme ja minimoimme ympäristövaikutuksia noudattamalla varovaisuusperiaatteita

Olemme sitoutuneet reiluun liiketoimintaan ja vältämme eturistiriitoja

Toimimme asiakaslähtöisesti ja luottamuksellisesti

Viestimme selkeästi ja avoimesti

Edistämme vastuullisen sijoittamisen periaatteiden käyttöönottoa ja ylläpitoa
Lue lisää vastuullisuudesta

Onvest Development vastuullisuusohjelma
Onvest Developmentin vastuullisuusohjelmassa linjaamme tärkeimmät vastuullisuusteemamme ja tavoitteemme kiinteistöliiketoiminnalle.

Onvest vastuullisuusohjelma
Onvestin vastuullisuusohjelmassa linjaamme tärkeimmät vastuullisuusteemamme ja tavoitteemme konsernitasolla. Ohjelma toimii ohjaavana tekijänä kaikille konserniyhtiöillemme.

Onvest Development vastuullisuusraportti 2023
Onvest Developmentin vastuullisuusraportissa käymme läpi kiinteistöliiketoiminnan tulokset vuodelta 2023.

Onvest vastuullisuusraportti 2022
Onvestin vastuullisuusraportissa käydään emoyhtiön tulokset läpi vuodelta 2022.